Tallista
Kasvatus

Vossvell Sportpferde toimii omien hevosteni kotitallina, mutta harjoitamme myös pienimuotoista puoliverikasvatusta eurooppalaisten puoliverikantakirjojen parissa. Hevoset syntyvät pääsääntöisesti ilman kasvatusliitettä, mutta käytössämme olevia liitteitä ovat Vossvell sekä WJK (hollantilaiset puoliveriset). Lähestulkoon kaikki kasvattimme jäävät kotitallille, sillä kasvatamme hevosia vain omiin tarkoituksiimme.

Vossvellistä on kuitenkin mahdollista saada tilausvarsoja, jolloin tilausvarsapyynnöt lähetetään sähköpostitse osoitteeseen sim@POISTAzorniger-engel.net. Varsinaisia myyntiehtoja ei ole erikseen listattuna, mutta tilausvarsan ostajan pyydetään tekemään sivut kahden viikon sisällä tilauksesta ja ilmoittamaan ne minulle sähköpostitse. Mitään kilpailemispakkoa ei kasvateillamme ole mikäli ostaja ei sitä halua (poislukien sellaisten hevosten jälkeläinen, joiden vanhemmilta puuttuu jälkeläisnäytöt/ei ole laatuarvostelupalkittu), sillä aktiivisuuden voi näyttää jollain muulla tavoin (esim. valmennukset, päiväkirjamerkinnät), mutta ainakin yksi jälkeläinen olisi hyvä teettää kasvatilla suvun jatkamisen kannalta. Vossvellista on mahdollista myös liisata tammoja.

KASVATIT 2012-2016:

Trakehner -tamma Cirikit (ERJ II) s. 12.08.2012 (i. Mental Circus SIN e. Scarlet Fever 54) om. Vossvell
Holsteiner -tamma Vossvell Baia s. 17.03.2013 (i. Ballerstern PK e. Parody Missile) om. Vossvell
Hannover -tamma Vossvell Neres s. 08.05.2013 (i. Nervous NON e. Elestirne PB) om. Vossvell
KWPN -tamma WJK Ricici s. 01.09.2013 (i. Colossal e. Rinn van Vrolijk) om. Vossvell
Trakehner -tamma Charmelité s. 16.07.2014 (i. Lord Romero SIN e. Cirikit) om. Vossvell
Trakehner -tamma Caramié s. 28.08.2014 (i. Toxic de Poemé e. Cirikit) om. Kerppa
Selle Français -tamma Vanellopé s. 09.10.2015 (i. Royal de la Colline d'Érable e. Donatienne) om. Vossvell
FWB -ori Humiliskate s. 16.02.2016 (i. Human of Aspeck e. Bleedin' 4 You SIN) om. Vossvell

Edesmenneet hevoseni
† 01.01.2010 FWB-t Ch Stess Company KRJ II, KTK III, YLA2
† 13.12.2012 trak-o Heartache DL KRJ II, YLA3
† 04.09.2015 sh-t VIR MVA Ch Saili KTK II, YLA3
† 26.09.2015 hann-o Raubein KRJ II, YLA3

TAUSTAKUVIEN © BACKGROUND LABS - KAIKEN MUUN © JODOCHUS 2016-, KOPIOIMINEN KIELLETTY
VIRTUAALITALLI - A SIM GAME STABLE